Maallikkosaarnaajat odottavat kirkon kutsua
30.08.2012
– Kirkko tarvitsee tulevaisuudessa vapaaehtoisia vastuunkantajia palkattujen työntekijöiden rinnalle. Varsinkin pienissä seurakunnissa seurakuntalaisten työpanos tulee tarpeeseen, sanoo tamperelainen Seppo Nikkanen, Suomen Maallikkosaarnaajat -yhdistyksen perustajajäsen ja puheenjohtaja.
Suomessa on vahva maallikkosaarnaajien perinne herätysliikkeissä ja vapaissa suunnissa. Moni kuitenkin miettii, onko maallikkosaarnaajilla vieläkään sijaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Kauppamies-lempinimestään Tampereella tunnettu Seppo Nikkanen on Suomen Maallikkosaarnaajat -yhdistyksen perustajajäsen ja puheenjohtaja. Miehen sydäntä lähellä on myös miestyö.
Kuva: Hannu Jukola
– Seurakuntalaisia on lähinnä pyydetty keittämään kahvia, kantamaan kolehtia ja ehtoollisavustajiksi. Saarnapöntössä ei ole useinkaan näkynyt muita kuin pappeja. Maallikkojoukosta löytyisi kuitenkin apua ja innokkuutta myös saarnojen pitämiseen, vakuuttaa Nikkanen, joka itse kiinnostui saarnaamisesta ja puhumisesta seurakunta-aktiivina ja Gideon-raamattutyössä.
Nikkanen oli mukana pilottiryhmässä, joka suoritti maallikkosaarnaajakurssin Laajasalon kristillisessä opistossa vuonna 2002. Vuoden kestävällä kurssilla oli noin 80 opiskelijaa.
Maallikkosaarnaajien yhdistyksen Nikkanen perusti vuonna 2008 jäätyään eläkkeelle yrittäjän tehtävistä. Yhdistyksessä on tällä hetkellä noin 50 jäsentä, joista enemmistö on naisia. Saarnakurssin suorittaneita on jo noin 300.
Hyvä saarna
ei jätä kylmäksi
Yhdistyksen tavoitteena on tiedottaa seurakunnille mahdollisuudesta kutsua maallikkosaarnaajia saarnastuoleihin.
– Maallikot voisivat tuoda lisäväriä jumalanpalvelukseen. Tavoitteena on pitää hengellisiä, Jumalan sanan mukaisia saarnoja. Hyvä saarna on ajankohtainen ja siinä on aina jotakin omakohtaista. Saarna ei saisi jättää ketään kylmäksi, sen pitää joko vihastuttaa tai koskettaa niin, että sydän pakahtuu, miettii Nikkanen.
Maallikkosaarnaaja Leena Hernesniemi on samoilla linjoilla. Saarna ei saa olla vain teologinen tietopaketti.
– Hyvä saarna on omakohtainen, ihmisläheinen ja rehellinen vaikeissakin asioissa. Se kertoo Kristuksen rakkaudesta. Saarnoissa tulee uskaltaa puhua elämän asioista oikeilla nimillä ja niin, että kuulijat ymmärtävät, vaikka ehkä paheksuvatkin suoraa puhetta.
– Me saarnaavat seurakuntalaiset lähestymme tekstejä ehkä ihmisläheisemmin. Olen kokenut, että Jumala lähettää minut juuri oikean tekstin äärelle puhumaan siitä, miten evankeliumi koskettaa. Saarna voisi joskus ravistella seurakuntalaisia, pohtii Hernesniemi, joka on suorittanut saarnakurssin vuonna 2007 jäätyään työkyvyttömyyseläkkeelle optikon työstä.
Hän on saarnannut pari kertaa vuodessa Tampereella ja kerran Sahalahdella. Kutsujina ovat olleet Tuomasmessu, Harjun ja Pyynikin seurakunnat sekä joukko seurakuntapiirejä.
Piispa rohkaisee
maallikkosaarnaajia
Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo on rohkaissut maallikkoja saarnatehtäviin. Myös emerituspiispa Erik Vikström ja teologian tohtori, kirjailija Seppo Löytty kuuluvat maallikkosaarnaajien tukijoukkoihin.
– Kirkossa säilyy aina pappisvirka, koska se on olemassa jumalanpalveluksen toimittamista eli sanan julistusta ja sakramenttien jakamista varten. Samalla kuitenkin tarvitaan enemmän niitä, jotka voivat pappien ohella toimia vapaaehtoisina julistajina erilaisissa tilanteissa, tarvittaessa myös seurakunnan pääjumalanpalveluksessa, sanoo piispa Repo.
Vielä parikymmentä vuotta sitten oli mahdollista suorittaa tuomiokapitulille saarnalupatutkinto, joka kuitenkin poistettiin käytöstä. Tilalle tuli seurakunnan kirkkoherralle annettu oikeus yksittäistapauksessa kutsua evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu, kristillisestä vakaumuksesta tunnettu jäsen saarnaamaan jumalanpalveluksessa (KJ 2:6).
– Tätä mahdollisuutta näkyy myös usein käytetyn; itse kuulin äskettäin erään suntion pitämän hyvän saarnan. Usein nämä maallikkosaarnaajat ovat muita seurakunnan työntekijöitä tai luottamushenkilöitä. Onkin tarpeen, että saarnaajille pyritään koulutuksella antamaan valmiuksia eli perustietoja ja taitoja teologiasta, saarnan valmistamisesta ja itse saarnaamisesta.
Piispaa vastaan ei ole tullut sellaisia maallikkosaarnaajia, jotka haluaisivat korvata pappeja tai pitäisivät näiden puheita heikkoina.
Revon mukaan saarnaaminen perustuu kirkkoherran kutsuun ja kyseisen henkilön tuntemiseen.
– Maallikkosaarnaajan on vaikea itse ilmoittautua tai tarjoutua, ellei häneen ole jo syntynyt jonkinlaista luottamussuhdetta.
Tämä periaate nousee luterilaisen kirkon tunnustuksesta, jonka mukaan ”kirkossa kukaan ei saa julkisesti opettaa ilman asianmukaista kutsua” (Augsburgin tunnustus, art. 14).
– Uskon, että seurakuntalaiset ottavat mieluusti vastaan vierailevia saarnaajia ja kuuntelevat heitä suurella mielenkiinnolla. Heiltä odotetaan pohjimmiltaan samaa kuin seurakunnan papeilta, eli Jumalan sanan julistamista siten, että se koskettaa ja ravitsee hengellisesti ja vahvistaa luottamusta Jumalaan sekä rohkaisee elämässä eteenpäin, pohtii Repo.
Kirsi Airikka
Seppo Nikkanen saarnaa 9. syyskuuta kello 18 Tuomasmessussa Aleksanterin kirkossa. Messun teemoina ovat maallikkosaarnaajat ja miestyö. Aiheena on ”Miten mies jaksaa”.
Suomen Maallikkosaarnaajien vuosikokous järjestetään 27. lokakuuta Kalevan kirkolla ja saarnaseminaari 4.–5. 5.2013 Bergvikissä.
Uusimmat kommentit