Kirkkosanomat 20/2013
Jakelupäivä 18.12.2013
JututKirkko ei unohda köyhiä09.11.2011 Kaikki eivät ole tasavertaisia tämän päivän Suomessa. Massaköyhyydestä on tullut tosiasia 1990-luvun alun laman jälkeen. Kirkko tekee voitavansa auttaakseen vähäosaisia.
Messukylän seurakuntakodissa kokoonnutaan torstaisin ystävyysaterialle. Pieni hartaushetki on juuri pidetty ja Katariina Taipale on ryhtynyt annostelemaan herkullista kaalilaatikkoa. Kuva: Hannu Jukola
Kirkko tekee sosiaalista, henkistä ja hengellistä työtä kaikilla tasoillaan. Eduskuntavaalien edellä arkkipiispa Kari Mäkinen kokosi arvovaltaisen tiimin pohtimaan keinoja köyhyyden lievittämiseksi. Seurakuntien työntekijät kulkevat vähävaraisten rinnalla monin tavoin. He jakavat ruoka-apua ja vaatteita sekä kuuntelevat ihmisten hätää. Auttaminen ei rajoitu työntekijöiden toimiin. Jokainen seurakuntalainen voi jakaa lähimmäisenrakkautta. Hän voi lahjoittaa rahaa, vaatetta tai tavaraa. On myös mahdollisuus liittyä Suurella sydämellä -verkoston vapaaehtoistyöntekijöihin. Ja ellei muuta voi, on esirukous aina mahdollista.
Ihminen tarvitseekokonaisvaltaista apua
– Köyhyys ja sen tuomat ongelmat näkyvät konkreettisina diakoniatyöntekijöiden arjessa, sanoo Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän diakoniakeskuksen diakoniasihteeri Katariina Mylläri. – Köyhyys ei rajoitu rahapulaan. Taloudellinen ongelma tuo mukanaan myös muita huolia, kuten terveyden heikkenemisen, kertoo Mylläri havainnoistaan. – Vähävarainen ei mene ajoissa lääkäriin, koska siihenkin tarvitaan rahaa. Köyhyys ja sairaus kulkevat käsi kädessä. Ravitsemuksen puute tuntuu terveyden vajavuutena. Mylläri toteaa, että ihmiset tarvitsevat avukseen muutakin kuin ruokaa. Seurakunnat ovat luoneet matalan kynnyksen toimintoja, jotka tarjoavat myös henkistä tukea. Esimerkkeinä Mylläri mainitsee Harjun seurakunnan Silmukan ja Hervannan Kantapöydän. – Ei tarvitse olla hengellisesti vahva osallistuakseen tämänkaltaiseen toimintaan. Niihin saa tulla myös kyselemään. – Vähävaraisuus on stressaavaa. Siihen tarvitaan myös henkistä ja hengellistä apua, pohtii Mylläri.
Diakonia muuttikaupungin katukuvan
On ihmisiä, jotka ovat menettäneet kaiken. Monet heistä ovat alkaneet lääkitä hätäänsä alkoholilla. Ensi vuonna tulee kuluneeksi kolmekymmentä vuotta siitä, kun diakoniakeskus perusti Pellavatehtaankadulle Mustan Lampaan palvelemaan yhteiskunnan äärimmäisellä laidalla eläviä lähimmäisiä. Katariina Mylläri kertoo muuttaneensa 26 vuotta sitten Helsingistä Tampereelle. Häntä ihmetytti, että Tampereen kaduilta puuttuivat ”rähjäiset” ihmiset, joita näki Helsingissä. – Sitten sain tietää, että täällä on päiväkeskus Musta Lammas, jossa saa kylpeä, pukeutua puhtaisiin vaatteisiin ja syödä, kuvaa Mylläri kaupunkien eroa. Hän esittääkin kiitoksen kaikille, jotka ovat lahjoittaneet tarpeeseen vaatteita, jalkineita ja pyyhkeitä. Lampaaseen on muodostunut tervehdyttävä yhteisöllisyys, joka tukee myös päihteistä vapautumista. On siis olemassa monenlaisia köyhiä. Raittiita siinä missä juoppojakin. Jotkut ovat lamaantuneet, mutta muutamat kamppailevat säilyttääkseen henkisen vireytensä. Yhteisenä piirteenä kaikille on se, että heiltä puuttuu riittävä toimeentulo. Tilastot ennustavat köyhyyden kasvua. Herää kysymys, miten pitkälle kirkon rahkeet riittävät köyhien auttamisessa. – Kirkko lakkaa olemasta kirkko, jos se unohtaa köyhät, vastaa Katariina Mylläri yksiselitteisesti.
Mikä teki köyhyydestämahdollisen?
Eriarvoisuus tuntuu asettuneen taloksi hyvinvointivaltiona pidettyyn Suomeen. Tampereen seurakuntien yhteiskunnallisen työn johtaja ja vs. diakoniajohtaja Ilkka Hjerppe seuraa työnsä puolesta sosiaali- ja talouspoliittisia ilmiöitä. Hän sanoo, että köyhyyden teki mahdolliseksi hyväosaisten suorittama arvovalinta. – Meillä hyväksyttiin eriarvoisuus, Hjerppe toteaa. – Vahva yksilökulttuurin nousu on ollut trendi 80-luvulta lähtien. Talouden ja markkinoiden kilpailu alkoi hallita. Markkinalakien mukaan rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, kuvaa Hjerppe tapahtunutta. Puhe kääntyy vastikkeelliseen sosiaaliturvaan, johon meillä on lisääntyvässä määrin siirrytty. Kirkonmiehellä on asiaan selkeä kanta: – Kristillinen etiikka lähtee siitä, että työmies on palkkansa ansainnut. Työn tarkoitus on jakaa Jumalan ja luomakunnan hyvyyttä. – Sosiaaliturvan pitää olla lähimmäisyyden toteuttamista. Se ei ole palkkaa eikä saa olla ansioista riippuvaista. Yhteiskunnan tulee huolehtia niistä, jotka eivät voi syystä tai toisesta ansaita toimeentuloaan, linjoittaa Ilkka Hjerppe. – Palkkaa saadaan työstä ja se ansaitaan. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden päämääränä tulisi olla ihmisten auttaminen palkkatyöhön. – Jos ihmiselle ei löydy työtä, on yhteiskunnan huolehdittava hänen toimeentulostaan ja oikeudestaan olla osallinen yhteiskunnassa.
Onko kirkkokolkutellut kylliksi?Ilkka Hjerppe uskoo, että kirkko on yrittänyt tehdä parhaansa ja pyrkinyt kolkuttelemaan päättäjien omaatuntoa. Hän mainitsee esimerkkinä piispojen laatiman kannanoton Kohti yhteistä hyvää. – Kirkko on tehnyt voitavansa. Ongelma on vain siinä, missä määrin sitä kuunnellaan, Hjerppe pahoittelee. – Köyhyyden kysymys ei tunnu kiinnostavan mediaa. Köyhät ovat ainoa intressiryhmä, jota ei kuulla laadittaessa heitä koskevia lakeja. Köyhillä ei ole riittävästi voimia ja yhteisyyttä etujärjestön luomiseksi. Ilkka Hjerppe lämpenee ajatukselle, että kirkko voisi ottaa tehtäväkseen edustaa köyhien ääntä lainsäätäjien edessä. – Pappien ja köyhien yhteinen marssi voisi olla tervehdyttävä mielenilmaus, visioi Hjerppe tietä ulos nykyisestä lamaannuksesta.
Ihminen tarvitseetoisen ihmisen
Kenttätasolla toimivat diakoniatyöntekijät tuntevat köyhyyden kirjon paremmin kuin kukaan. Miten köyhyys näkyy Messukylän seurakunnan diakonissan Virpi Pohjasen työssä? – Köyhyys on joka päivä lähellä diakoniaa. Voi sanoa, että se elää meidän keskellämme, vastaa Virpi Pohjanen. – Köyhiä löytyy kaikista ikäluokista, myös lapsista. He saattavat olla yhtä hyvin akateemisesti koulutettuja kuin peruskoulun käyneitäkin. – Köyhyys on sitä, ettei ole rahaa välttämättömään, ei edes ruokaan. – Mutta köyhyys on muutakin kuin aineellista puutetta. – Se on myös sitä, että ihminen on menettänyt mahdollisuuden osallistua ihmisten yhteisöön. Köyhyys heijastuu henkiseen olemiseen ja sulkee kulttuurin elämästä, tarkentaa Pohjanen. – Diakoniatyö ei rajoitu siihen, että jaetaan ruoka-apua. Tässä työssä pitää käsien lisäksi olla isot korvat, sillä eräs tärkeimpiä tehtäviä on kuunnella ihmisen hätää, Virpi Pohjanen. – Diakoniatyöntekijän tulee olla sitä ihmistä varten, joka varaa ajan tai tulee vastaanotolle, jonne voi poiketa ilman ajanvarausta. Meille voi puhua vapaasti, sillä työtämme koskee ehdoton vaitiolovelvollisuus, tähdentää Virpi Pohjanen. – Kokemus on osoittanut, että on paljon ihmisiä, joille diakoniatyöntekijä on ainoa kuuntelija.
Jokaiselle löytyyoma paikkansa
Messukylän seurakunnassa on kehitetty aineellisen avun rinnalle monenlaisia henkisen ja hengellisen tuen toimintoja. On luotu erilaisille ihmisille tarkoitettuja ryhmiä, jotta jokainen voisi tasavertaisesti löytää oman paikkansa seurakunnassa. – Messukylän seurakuntakodilla on torstaisin mahdollisuus yhteiseen ruokailuun. Aterialla käy monenlaisia ihmisiä, joten kukaan ei leimaudu. Työttömät ja vähävaraiset pääsevät syömään 1,50 eurolla, muille aterian hinta on 3,50 euroa. Pienellä ylpeydellä Virpi Pohjanen kertoo Messukylän seurakuntakodin Juttupiiristä, joka on toiminut jo pitkälti yli kymmenen vuotta. – Piiri ei ole pelkkä keskustelukerho, vaan matalan kynnyksen paikka, jonka puitteissa jokainen voi puuhata jotain oman persoonallisuutensa mukaan. – Juttupiiriläiset tekevät myös retkiä. On käyty ihailemassa luontoa ja matkattu tutustumaan eduskuntaan. Jokin aika sitten poikettiin Pyynikin piispantalolla, missä piispa Matti Repo ja hänen Päivi-vaimonsa tarjosivat kahvit ja tutustuivat vähävaraisten elämäntilanteeseen.
Risto Koivisto
Tampereen seurakuntien ruokapankin RuokaNyssen toimintaa voi tukea lahjoituksella tilille TSOP 573008-17241, viestikenttään merkintä RuokaNysse tai tunnusluku 3690 3211. Pienen lahjoituksen voi tehdä myös soittamalla numeroon 0600-95105. Puhelun hinta on 5,05 euroa. Varat käytetään vähävaraisille jaettavien elintarvikkeiden hankintaan. Vaatelahjoituksissa voi ottaa yhteyttä oman seurakunnan diakoniatyöntekijään.
|
Uusimmat kommentit