Kveekareilla on hiljainen usko

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kveekarien hartauskokouksissa istutaan tunti hiljaa ja annetaan sisäisen valon virrata niin kuin Jumala tahtoo. Kuva: Petri Laitinen

Sana ”kveekari” on tuntunut salaperäiseltä. Monet ajattelevat, että kyseessä on jokin outo uskonto, mystinen ja suljettu ryhmä.

Tuttavalta sain lopulta tietää, että kveekarien hartaustilaisuudet ovat kaikille avoimia. Niissä on kuulemma käynyt luterilaisia pappejakin.

Niinpä kävelen eräänä lauantaina Pyynikin pappilaan, missä Ystävien uskonnollinen seura eli kveekarit kokoontuu.

Ensimmäisen kerroksen kerhohuoneistossa minut otetaan iloisesti vastaan. Havaitsen, että joku on uurastanut ja laittanut kaiken paikoilleen. Toisessa huoneessa on tuoleja ympyrässä, toisessa taas valmiiksi katettu kahvipöytä.

Salaperäinen istunto

Istumme ympyrään asetetuille tuoleille. Eräs osallistujista sanoo:

– Istutaan hiljaa yhdessä ja koetaan yhteisyys, joka on.

Siitä alkaa hiljaisuus. Yksi ristii kätensä. Toinen sulkee silmänsä. Hymyilevä nuorukainen katselee kirkkain silmin.

Keskellä piiriä on pieni pöytä, jolle on asetettu Raamattu ja pieni kirjanen nimeltä Vastauksia ja kysymyksiä. Ne eivät ole taikakaluja, vaan halukkailla on lupa lukea hengellistä tekstiä hiljaisuuden aikana.

Kirjojen lisäksi pöydällä on myös nyrkin kokoinen keltainen kivi. Sen kimmeltävä pinta lumoaa minut, jota kivet ovat aina kiehtoneet.

Istuntojen hiljaisuus ei ole ehdotonta. Nytkin eräs nousee seisomaan ja lausuu runon, joka on juuri tullut hänen mieleensä. Sitten vallitsee taas hiljaisuus.

Tasan tunnin kuluttua kaikki nousevat seisomaan ja liittävät piirissä kädet lähempien käsiin.

Tunnen oloni kevyeksi.

Siirrymme kahvipöytään, missä alkaa innoittunut puheen sorina. Huomaan sen merkillisen seikan, että kukaan ei ole auktoriteetti. Kveekareilla ei ole johtajaa, ihmistä, joka sanoo miten saa elää ja miten ei.

Rohkaisen mieleni ja kysyn keltaisesta kivestä. Minulle kerrotaan, että se on kynttilän liekin vertauskuva. Pappila on arvorakennus, jossa kaikkinainen tulen käsittely on kielletty.

Eikö kimmeltävä kivi olekin ikuisen valon oivallinen symboli?

Hiljaisuuden tarkoitus

Tapaan myöhemmin Tampereen kveekarien yhteyshenkilön Leena Lampelan. Hän tähdentää, että kaikki mitä hän sanoo, on vain hänen, Lampelan Leenan näkemystä. Missään ei ole yleispätevää kveekarien päätöstä siitä, miten asiat saa ymmärtää.

Kysyn siis, mitä Lampelalle merkitsee se, että istutaan tunti hiljaa. Hän kertoo etsineensä pitkään itselleen sopivaa hengellistä kotia. Vajaat kymmenen vuotta sitten hän osui kveekarien hartauskokoukseen ja tunsi, että on päässyt perille kotiin.

Hiljaisuus on tärkeää hänelle, koska hän on tullut siihen pisteeseen, että ei koe voivansa saada Jumalaan yhteyttä sanojen kautta.

– Tietoa voi saada kirjoista, mutta yhteys vaatii hiljaisuutta. Tunnissa ehtii hiljentyä sisäisesti, sanoo Leena Lampela.

Kirjassaan Kveekarien usko ja hiljaisuuden kokemus luterilainen teologi Antti Alhonsaari toteaa, että ainoa tapa ymmärtää hiljaisuuden syviä kokemuksia on kokea niitä.

– Ehkä varsinainen usko ei tarvitse laisinkaan opillisia teesejä, ei älyllisiä käsitteitä, ei yleensä mitään sanoja, Alhonsaari kirjoittaa.

Kokemuksia Jumalasta

Lampela arvelee, että ehkä ainoat asiat, jotka varmasti yhdistävät maailman kaikkia kveekareita, ovat rauhan puolustaminen ja usko, että Jumala on mahdollista kokea.

Yksinkertaista elämäntapaa kunnioittavilla kveekareilla ei ole lainkaan uskontunnustusta. Eikä se täällä ole tarpeenkaan, koska suomalaiset kveekarit kuuluvat evankelisluterilaiseen kirkkoon ja kokevat olevansa osa luterilaista uskonyhteyttä.

Uskontunnustuksen sijaa kveekareilla on vuosisatoja elänyt näkemys sisäisestä valosta.

– Sisäinen valo, johon kveekarit uskovat, tarkoittaa sitä, että jokaisessa meistä on liekki Jumalasta, toteaa Lampela.

Kveekarit uskovat, että jokaisessa ihmisessä on ”se jokin Jumalasta”. Sen vuoksi kaikki ovat tasavertaisia Jumalan lapsia.

Keskustelumme lopuilla Leena näyttää kuvia edesmenneestä äidistään. Viimeisessä kuvassa on jo sairauden kuihduttama vanhus. Mutta kasvoilta loistaa edelleen jotain tyyntä ja lempeää. Kuvat näytettyään Leena sanoo:

– Äitini oli tietämättään kveekari. Hän opetti minut uskomaan rakkaudelliseen ja anteeksiantavaan Jumalaan.

Risto Koivisto

Tampereen kveekarit kokoontuvat Pyynikin pappilan kerhohuoneessa kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena lauantaina kello 14. Osoite on Kisakentänkatu 18.

Seuraava tapaaminen pidetään lauantaina 5.11. Asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Lisätietoja löytyy osoitteesta: tampereenkveekarit@gmail.com.´

 

Vapisijoitten historiaa

Puritaanisessa Englannissa syntyi 1600-luvun puolivälissä liike, joka kutsui itseään Totuuden ystäviksi ja organisoitui pian Ystävien uskonnolliseksi seuraksi. Liike vastusti autoritäärisen anglikaanisen kirkon ylivaltaa.

Tuohon aikaan Englannissa ei tunnettu uskonnonvapautta. Liikkeen jäsenet haastettiin oikeuteen jumalanpilkasta syytettyinä.

Oikeudenkäynnin alussa eräs syytetyistä sanoi, että tuomarinkin tulisi vavista Jumalan sanan edessä. Tuomari alkoi käyttää syytetyistä nimitystä quakers (vapisijat). Tästä syntyi pilkkanimi. Pilkalta taittui kuitenkin kärki, kun totuuden ystävät ottivat sanan lempinimekseen.

Kveekariliike löysi alkunsa vuonna 1647, kun suutari George Fox sai kokemuksen sisäisestä valaistumisesta. Kokemus oli niin voimakas, että Fox tunsi velvollisuutta ryhtyä opettamaan jokaiselle ihmiselle mahdollisuutta saada yhteys Jumalaan, koska kaikissa ihmisissä on kaipauksen kipinä, sisäinen valo.

Lakia uhmaten kveekarit alkoivat vastustaa kaikenlaista kirkollista hierarkiaa ja seremonioita. He jopa kieltäytyivät maksamasta kymmenyksiä valtakirkolle.

Kveekarien maallikkoliike hyväksyi täysin kristilliset perusperiaatteet armosta ja syntien anteeksiannosta. Tästä huolimatta heitä raahattiin tuhansittain oikeuteen ja tuomittiin vankeuteen.

Amerikasta kveekarit löysivät turvapaikan, kun rikas ja vaikutusvaltainen kveekari William Penn perusti Pensylvanian osavaltion, missä kveekarit olivat pitkään enemmistönä.

Muutoin liike ei ole koskaan kasvanut suureksi, koska se kieltää auktoriteetit ja hierarkian.

Myös Tampereen historiaan on kveekarius jättänyt jälkensä. Tehtailija James Finlayson oli kveekari, joka yritti kohentaa työväkensä elinoloja enemmän kuin mihin tehtaan varat riittivät.

Hyväntekeväisyyden ohella kveekareiden perusperiaatteisiin on alusta lähtien kuulunut ehdoton sodanvastaisuus, pasifismi.

Englannin ja Yhdysvaltojen kveekarit organisoivat suuren operaation toisen maailmansodan uhrien auttamiseksi. Tästä heille myönnettiin vuonna 1947 Nobelin rauhanpalkinto.

Risto Koivisto